Nukuin viimeksi kotonani toukokuun lopulla. Sen jälkeen olen asunut vedettömässä, vessattomassa ja lämmöttömässä kesämökissämme.
Koska mökkimme on kilometrien päässä uimakelpoisesta vedestä, käymme uimassa vain satunnaisesti.
Mökin lämmöttömyydestä ei olut haittaa juhannusta lukuun ottamatta tänä kesänä. Ja yöllisiin ulkohuussiretkiinkin kesän valoisat yöt linnunlauluineen tuovat vain pikantteja elämyksiä.
Mutta vedettömyys aiheutti tuskaa pitkien helteiden keskellä.
Juomavetemme olemme aina hakeneet mökkikuntamme vesipisteeltä. Ja juoksevasta pesuvedestä on perinteisesti huolehtinut rakas puolisoni, joka normikesinä on ladannut saunan padan täyteen joko saaviin kertyneellä sadevedellä tai pihakaivosta ämpäreittäin.
Tänä kesänä ei kuitenkaan satanut mökillämme yli kuuteen viikkoon. Ja varsin runsas ikää & kokoa & juuria kasvattanut puutarhamme imi pihakaivomme tyhjiin jo parin viikon helteiden jälkeen.
Niinpä aloimme säännöstellä vettä.
Saunan padan täytimme ja lämmitimme vain kerran viikossa. Siitä ammensimme pesutarpeisiimme kumpainenkin pienen vadillisen vettä päivittäin.
Ensimmäisinä päivinä vesi ei tuntunut riittävän edes varpaiden huljutteluun.
Mutta kuuden viikon jälkeen alkoi jo tuntua, että puolivatia päivässä riittää.
Vadillinen vettä teki minusta suihkunraikkaan ilman suihkun vedenkulutusta.
Siksipä taisinkin tuntea huonoa omatuntoa, kun kahden ja puolen kuukauden jälkeen kotiinpaluuni kunniaksi kävin suihkussa. Kuinka suunnaton määrä vettä vyöryikään ylitseni tekemättä minusta vadillista vettä puhtaampaa.
